Suomella menee huonommin, kuin koskaan aikaisemmin 2000-luvulla. Poliittinen globalistieliitti on saanut maamme kaaokseen. Maatamme hallitaan yllättävän pienellä älykkyydellä, mikä tarkoittaa sitä, että älykkäämmät voimat Suomen ulkopuolelta voivat ohjailla median ja eräiden organisaatioiden avulla politiikkaamme haluttuun suuntaan. Siinä leikissä suomalaiset on unohdettu täysin. Suomi on vajonnut taantumaan väärien poliittisten päätösten seurauksena. Markkinavoimat sakottavat suomalaisia poliitikkojen tyhmyydestä. Näin ei olisi pitänyt toimia:


1.Venäjän vastaiset pakotteet. Pakoterintamaan yhtymällä Suomi ampui itseään jalkaan. Venäjän kauppa ja venäläiset turistit toivat elinvoimaa etenkin itäsuomeen. Venäläinen puutavara olisi ollut tarpeen teollisuudelle. Samoin edullinen energia ja polttoaineet. Nyt seurauksena on työttömyyttä, matkailualan ja teollisuuden konkursseja. Jopa asuinkerrostaloja on mennyt konkurssiin pakotteiden takia.
2.Ukrainalle annettu aseapu. Aseapu pitkittää sotaa ja aiheuttaa ainoastaan lisää kärsimystä molemmille osapuolille ja jättäen kaunan Suomea kohtaan. Aseapuun on mennyt valtavat summat n.2 miljardia euroa velkarahaa, joka on poissa omalta kansalta. Suomi ei ole sodassa, eikä Suomen pitäisi osallistua siihen aseavulla.
3.Ukrainan 70.000 pakolaisten vastaanottaminen ja elättäminen. Suomi elättää velka-/ veronmaksajien rahoilla valtavaa ihmisjoukkoa vieraasta maasta. Miksi? Suomessa Karjalaiset asutettiin omaan maahan 1940-luvulla. Ukraina on valtavankokoinen maa, jossa on tilaa sisäisille pakolaisille. Lisäksi tämä maksaa liian paljon 70.000×2500€/kkx12kkx2v=4.200.000.000 € Suomelle.
4.Nato-jäsenyys. Sotilaallinen liittoutuminen ei suinkaan tuo meille mitään, vaan vie. Suomen on ostettava USAn aseteollisuudelta aseita kymmenillä miljardeilla, luovutettava maa-alueita, lentokenttiä, satamia ja ylläpidettävä henkilökuntaa miljardeilla. Jos ennen puheenaiheena oli esim. urheilu, nyt puhutaan aseista ja sodasta.
5.Ylimitoitetut koronatoimet. Laskettiinko USAn Wuhanin laboratoriosta Covid-19 virus tahallaan liikkeelle, että lääketeollisuus saisi satojen miljardien voitot toimimattomilla rokotteilla? Rokotteet ovat osoittautuneet tehottomiksi ja joillekin jopa vaaralliseksi. Lisäksi Suomenkin tekemistä miljardien rokoteostoksista on heitetty roskiin sadoilla miljoonilla käyttämättömiä rokotteita. Lisäksi koronatuet vääristi markkinoita ja aiheuttivat inflaatiota.


Mitä tästä on seurannut.
1.Koron nousu. Kun markkina kuumenee, hermostuu ja epävarmuus kasvaa, korot ja hinnat nousevat sekä pörssit laskevat ja asuntokauppa pysähtyy.
2.Inflaatio. Markkina rankaisee nostamalla sähkön, polttoaineiden, ruoan ja asumisen hintaa.
3.Konkurssit. Kun ihmisiä pelotellaan sodalla => ihminen varautuu ja säästää => kulutus pienenee ja kauppa ei käy= yritys ei kannata, seuraa konkurssi=> työttömyys ja ostovoiman heikkeneminen=>syöksykierre.
Suomen talous ei tule nousemaan ennen, kuin tilanne rauhoitetaan. Osaavatko poliitikkomme sen tai sallitaanko se heille? Määräyksillä, uhkakuvia luomalla ja “rajat kiinni” -politiikalla ei markkinaa käännetä. Markkina perustuu fiilikseen – nyt se on huono.