Kiirettä on pitänyt, en ole ehtinyt päivittää blogiani pitkään aikaan. Tarkalleen kaksi vuotta 2021 sitten kirjoitin edellisen kerran tänne blogiini. Ennustin tuolloin, että uusien asuntojen hinnat tulevat laskemaan. Näinhän siinä kävi ja lasku jatkuu uudiskohteissa edelleenkin. Rakennusliikkeitäkin on jo haettu konkurssiin ja yrityssaneerauksiin. Ne kenen tase on vahva kestävät, mutta pienempiä tulee menemään nurin ja taitaapa pörssinoteerattu Lehtokin olla jo vaikeuksissa.

2010 ennustin, että korot eivät tule nousemaan kymmeneen vuoteen. Keskustelin parin pankinjohtajan kanssa tulevaisuuden näkymistä ja heillä oli eri näkemys koroista. Sanoin, että ei ne nouse. Sekin osui nappiin. Korot eivät nousseet 12 vuoteen.

2000 keskustelin genetiikasta, eugeniikasta ja fyysisestä antropologiasta muutaman henkilön kanssa. Sanoin tuolloin, että on täysin varmaa, että Neanderthalin ihminen ja Homo Sapiens ovat yhtyneet ja jälkeläisiä kävelee keskuudessamme. En saanut kannatusta tuolloin väitteelleni, mutta parinkymmenen vuoden kuluttua Max Blanck instituutin Svante Pääbo selvitti Neanderthalin genomin, ja totta tosiaan meissä valkoisissa ihmisissä on Neanderthalia, toisissa enemmän toisissa vähemmän.

6.12.2020 kirjoitin:”Nowadays Finland is in danger again. There is no country or other military threats but
many international ideas and isms try to destroy Finland from inside.
Be aware of this coalisation of evil.
….. They also try to make conflicts between us and our friends, genetic neighbours and relatives, estonian, carelian, russian and hungarian people.” Ja miten kävi? Rajat on kiinni, sotaa lietsotaan, kansa on jakautunut pahemmin, kuin koskaan ennen.

Nyt en taida ennustaa mitään muuta, kuin hyviä hiihtokelejä keväälle 🙂