Taloyhtiön saunojen käyttö on hiipunut vuosien saatossa miltei kokonaan. Joissakin taloyhtiöissä saunat on jo pantu kiinni käytön vähäisyyden vuoksi. Joissakin saunaa lämmitetään vain muutamalle henkilölle viikoittain. On myös niitä taloyhtiöitä joihin on tehty kymmeniä tuhansia maksava saunaremontti ja silti käyttö on jäänyt vähäiseksi. Joissakin taloissa muutama saunoja tai jopa yksi ainoa toivoo saunan remontointia ja päivitystä nykyaikaan.


Entä sitten saunomisoikeus? Jos saunoja on ostanut osakkeensa  vuosikymmeniä sitten uskossa, että saunomismahdollisuus löytyy talosta tai perinyt sen ja pitää saunomista tärkeänä, onko hänellä ikuinen oikeus saunomiseen? Moraalisesti kyllä, mutta juridisesti ei. Tietenkin yhtiökokouksen päätöksellä ja yhtiöjärjestystä muuttamalla saunoihin ja saunomiseen voidaan kajota osakkaiden enemmistö päätöksellä. Kukaan osakkaista ei varmasti halua viedä keneltäkään saunomisen iloa pois, mutta sitten seuraakin kysymys, kenen kustannuksella saunominen tapahtuu?
Olisiko tarpeen, että saunojat vastaisivat saunomisesta aiheutuvista todellisista kustannuksista, niin kuin auton lämmitystolpan tarvitsijat omistaan? Onko oikein, että saunaa käyttämätön osakas joutuu kustantamaan saunojien kuluja? Olisiko saunoihin tarpeellista asentaa oma veden- ja sähkönmittaus? Entä siivous ja ovien avaukset? Tämä kysymys herää pelkän käytön osalta, mutta entäpä…


Saunatilojen remontointi. Kaikki remontointi maksaa paljon ja erityisesti märkätilojen remontointi on kallista. Jos saunaa käyttää vain muutama henkilö, onko oikein, että kaikki osakkaat joutuvat maksamaan kymmenien tuhansien eurojen remonttikuluja? Osakkaiden yhdenvertaisuutta ajatellen onko oikein, että muutama saunaa käyttävä osakas saa suhteettoman suuren edun verrattuna saunaa käyttämättömiin, jotka joutuvat vain remontin maksumiehiksi? Olisiko tarpeen esim. muuttaa yhtiöjärjestystä ja tehdä saunaosakkeet ja myydä tai vuokrata taloyhtiön sauna talon “saunayhtymälle” joka vastaisi saunan ylläpidosta ja kustannuksista?Tällaisia ajatuksia ja kysymyksiä heräsi kerrostalosaunomisesta, kun jouduin ottamaan kantaa taloyhtiön saunakysymyksiin.

Terveisin, kolmen saunan satunnainen lämmittäjä.